torstai 31. maaliskuuta 2011

Matsiraportti HIFK-Lukko 2-3 JE






Vain kaksi päivää huikeiden puolivälieräsarjojen päättymisen jälkeen on jo seuraavan kiekkosodan aika. IFK ja Lukko ratkaisevat välieräsarjassaan sen, kumpi näistä joukkueista etenee SM-liigan finaaleihin keväällä 2011. Molemmat kuluttivat sekä fyysisiä, että henkisiä voimavarojaan runsaasti pitkissä seitsemän ottelun sarjoissaan edellisellä kierroksella. Tämä näkyi karulla tavalla Stadin jäähallissa sarjan avausottelussa. Peliä ei olisi ikimaailmassa uskonut välieräotteluksi. Se oli kahden kaikin tavoin väsyneen joukkueen kohtaaminen. Varsinkin Lukon huonous yllätti. Raumalaiset olivat täysin kyvyttömiä rakentamaan minkäänlaista hyökkäyspeliä. Lukko luovutti alusta asti kiekon suosiolla IFK:lle ja keskittyi käymään asemasotaa. Katsomoon paistoi, että toisin kuin Jokerit, Lukko ei varsinaisesti pyrkinyt tällaiseen peliin. Lukon suunnitelmissa ei varmasti ollut luovuttaa kiekkokontrollia niin vahvasti isännille. Bensa oli pelaajilta kuitenkin loppu ja se johti puolustustaisteluun.

Vaikka IFK piti pelivälinettä suurimman osan ajasta, myös sen energiavarastot olivat ehtyneet. IFK:lla olisi ollut kaikki avaimet kädessään pelin tappamiseen jo ensimmäisessä erässä. Eetu Pöystin hienon yksilösuorituksen ja siitä syntyneen 1-0-maalin jälkeen kotijoukkue pääsi pelaamaan hyvän tovin 5 vs. 3-ylivoimaa, joka kuitenkin meni täysin vihkoon. Punapaitojen ylivoima muutenkin koko pelissä oli täysin luokatonta. Sekä ylivoimalla, että tasakentällisin IFK sortui samaan ongelmaan, kuin Jokerit-sarjan alussa: se ei toimittanut kiekkoa maalille. IFK tyytyi pyörittämään kiekkoa rännissä ja kulmissa mutta ei hyvänkään paikan tullen toimittanut kiekkoa luukulle, vaan etsi sitä "varmaa paikkaa". Tähä
n täytyy tulla muutos heti perjantaina Raumalla pelattaessa. Jokerit-sarja näytti, että kun pelivälinettä jaksaa toimittaa oikeaan osoitteeseen, niin palkinto tulee aina ajan myötä.

Kahden erän jälkeen kotijoukkue johti ottelua 2-1 mutta Lukko nousi päätöserässä rinnalle. Tämän jälkeen ilta osottautui pitkäksi. Peliä voi luonnehtia maraton-otteluksi, sillä ratkaisu syntyi vasta kuudennen erän alussa, kun kokonaispeliaikaa oli pelattu 101.49 minuuttia. Lukko sai ylivoiman jälkitilanteen hyödynnettyä, kun Miikk
a Tuomainen unohtui IFK-puolustukselta yksin luukulle. Tuomainen iski Jakub Petruzalekin maalin takaa tulleen syötön Juuso Riksmanin edestä verkkoon. Tämä ottelu oli SM-liigan historian viidenneksi p
isin ottelu kautta aikojen. Vain kuuden sekunnin päähän jäi sija neljä ja parin minuutin päähän sija kolme. Kaikkien aikojen pisin ottelu on ollut IFK
:n ja Ilveksen kohtaaminen keväältä 2001, jolloin ratkaisu syntyi vasta seitsemännessä erässä, kokonaisajassa 121.41 minuuttia. Ilves voitti tuon ottelun Jani Nikon maalilla 0-1.

Lukko ja IFK iskevät seuraavan kerran yhteen perjantaina Raumalla. Silloin olisi yleisönkin kannalta toivottavaa, että jäällä olisi hieman pirteä
mpiä sotureita. IFK oli pelillisesti joka tavalla paljon Lukkoa parempi. Lukon täytyy pystyä
petraamaan huimasti varsinkin omaa hyökkäyspelaamistaan, mikäli se aikoo tämän sarjan voittaa. Sillä on hyvä mahdollisuus repäistä mukava etumatka stadilaisiin perjantaina kotonaan Kivikylän Areenassa.