maanantai 28. maaliskuuta 2011

Väki vähenee, pidot paranee

Suomessa eletään huikeaa kiekkokevättä. Viime vuoden tapaan play offien ottelusarjat ovat erittäin tasaisia ja ovat sisältäneet jo muutaman yllätyksenkin. Koko kakun kuorrutuksena on alkukevään ajan ollut Helsingin sisäinen kiekkosota IFK:n ja Jokereiden välillä. Sarja on ollut sellainen, että se tullaan muistamaan pitkään yhtenä legendaarisista ottelusarjoista. Jokerit hyppäsi alussa vahvalla otteella kuskin paikalle ja moni luuli, että IFK jää jälleen mitalipelien ulkopuolelle. Pelien edetessä draamaa ja juonenkäänteitä piisasi niin paljon, että heikompaa jo hirvitti. Sarja eteni legendaariseen seitsemänteen peliin, jonka IFK voitti vahvalla esityksellä luvuin 5-1. Kolmessa ottelussa tehtiin maali pelin viimeisellä minuutilla ja kahdesti ratkaisua haettiin jatkoerästä. Tähän kun lisätään mediassa käyty valmentajien sanasota ja Erkka Westerlundin juomapulloepisodi, niin enempää ei voida yhdeltä ottelusarjalta vaatia. Lopputuloksena voidaan todeta, että IFK ansaitsi jatkopaikkansa.

Kevään suurin sensaatio on tähän asti ollut Blues. Vastoin myös fläppitaulun ennakko-odotuksia, espoolaiset ovat jo kahdesti poistuneet ottelusarjoistaan voittajina. Ässien pelin jäädyttäminen ja lopulta joukkueen pudottaminen oli sensaatiomainen temppu, josta suurin kiitos menee penkin takana häärivälle Petri Matikaiselle. Koko kauden vuoden valmentaja-titteliä itselleen varmistellut Pekka Rautakallio ei enää voikaan olla tuosta pystistä täysin varma. Bluesin johdattaminen mitalipeleihin nykyisellä kokoonpanolla on kova suoritus heidän valmennusjohdoltaan. Espoolaiset löysivät heille ominaisimman pelitapansa ja -identiteettinsä juuri oikealla hetkellä vaikean runkosarjan jälkeen. Onko onnistumisten myötä Bluesin kopissa tappokirveet entistä terävämpinä, vai ovatko mahat jo täyttyneet?

Kuten ennakoimme, myös Lukko ja Kalpa tarjosivat hienoa play off-viihdettä omassa sarjassaan. Rohkenimme povata Kalpalle jatkopaikkaa Lukon suosikin asemasta huolimatta. Kalpa avasikin sarjan lupauksia herättäneesti kahdella voitolla. Lopulta raumalaisten tähtipelaajat nousivat kuitenkin siihen rooliin, jonka vuoksi heidät on länsirannikolle rahdattu. Perttu Lindgren, Kurtis McLean, Jakub Petruzalek ja kumppanit siivittivät Lukon mitalipeleihin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006. Näin ollen Pekka Virran ansiokas viisivuotinen projekti päättyi Kuopiossa. Virta siirtyy tiettävästi ensi kaudeksi kotikaupunkinsa TPS:n peräsimeen.

Jyp jatkoi odotetun helposti jatkoon omasta sarjastaan Ilvestä vastaan. Ilves ei pystynyt horjuttamaan Jypiä missään vaiheessa, vaikka yritti sitä kaikin tavoin, myös mediapelissä. Runkosarjan 1. ja 10:n ero oli selkeä ja siksi Jyp ei ole nyt muutamaan viikkoon mitannut tasoaan muita kärkijoukkueita vastaan. Jyp saa välierissä vastaansa yllättäen Ässät pudottaneen Bluesin.Pystyykö Blues tarjoamaan Jypille uskottavaa vastusta?

Ennakoimme välieräpareja HIFK-Lukko ja Jyp-Blues tiistain aikana sivuillamme ilmestyvässä jutussamme.