lauantai 19. maaliskuuta 2011

Matsiraportti HIFK-Jokerit 0-1

Kauan odotettu Stadin sisäinen play off-sarja pääsi vihdoin käyntiin. IFK:n ja Jokereiden ollessa vastakkain panokset ovat vielä paljon normaaliakin suuremmat.

Pelillisesti ottelussa ei jäänyt epäselväksi, kumpi oli hallitsevampi osapuoli. IFK vei peliä täysin ja hallitsi kiekkoa läpi pelin. Jokerit oli tullut Nordikselle puolustamaan ja luottamaan maalivahtinsa Jan Lasakin kestokykyyn. Jokerit sumputti keskialueen ja oman puolustusalueensa keskustan erittäin hyvin. Vaikka IFK:n punainen vyöry tuli aina uudestaan ja uudestaan vieraiden alueelle, niin parhaalta maalintekosektorilta vaakunapaidat eivät montaa kertaa päässeet maalintekoa yrittämään. Ennakoimme ennen sarjan alkua, että Jan Lasakin huippuotteet ovat Jokereiden suurin toivo tämän sarjan kääntämiseksi Ilmalaan. Lasak onnistui voittamaan ainakin ensimmäisen pelin. Jokerit oli kuitenkin todella selkeästi alakynnessä pelillisesti. Jos narrilauma ei pysty parantamaan omaa kiekollista peliään eilisestä, niin tuntuu vaikealta uskoa, että se pystyisi voittamaan IFK:n neljä kertaa.

Jokereiden tähti Teemu Pulkkinen joutui jäämään ottelusta sivuun munuaistulehduksen vuoksi. Kotijoukkueella oli kuitenkin paljon enemmän kovia menetyksiä. Poissa olivat Jeff Hamilton, Juha-Pekka Haataja, Teemu Ramstedt, Martti Järventie ja Ilari Melart. Lisäksi kesken pelin kokoonpanosta putosi Mikael Granlund ja Ari Vallin. Granlundin loukkaantuminen kiristi entisestään joukkueiden kuumia välejä. Maalinedustatilanteessa narripakki Ossi Väänänen taklasi Granlundin pää edellä maalin ylärimaa. Kaatuessaan Granlund löi päänsä vielä jokerimaalin tolppaankin. Hieman yllättävää oli, että IFK ei antanut tästä minkäänlaista kuittia. Kuittaus voi toki tulla jossain muodossa sarjan tulevissa otteluissa.

Kuuma sarja on vasta aluillaan, mutta alku ei ollut hyvä IFK:lle. Play off-ennakossamme kirjoitimme, että IFK ei missään nimessä saa hävitä kahta ensimmäistä peliä, koska muuten perinteinen kevätpeikko voi jälleen tulla Nordiksen isäntien pukukoppiin. Tänään IFK:n pitäisi käydä raapimassa voitto väkisin Ilmalasta ja myös ottaa kuskin paikka kaukalon fyysisissä tapahtumissa.