tiistai 4. tammikuuta 2011

Välikatsaus fläppitaulun ennakointeihin

Vuosi 2011 on saatu alkamaan ja myös tämän uoden ensimmäinen jääkiekkokierros on jo tahkottu. Joukkueet ovat pelanneet 35-36 ottelua. Ennen kauden alkua laitoimme tiskiin rohkeasti veikkauksen runkosarjan järjestyksestä kevään päätteeksi. Nyt kun runkosarjassa ollaan menty yli puolen välin on aika vilkaista, kuinka oikeassa veikkauksemme näyttäisivät olevan.

Tällä hetkellä kolme joukkuetta (Jyp 1., Lukko 5. ja Ilves 11.) ovat täsmälleen niillä sijoilla, joilla ennakoimme heidän olevan runkosarjan päätyttyä. Jos tarkastelua laajennetaan niin tulos on seuraava: suoraan pudotuspelipaikkaan (sijat 1-6) ennakoimistamme joukkueista noilla sijoilla on tällä hetkellä neljä (Jyp, IFK, Lukko ja Jokerit). Kärppien sukellus syksyllä oli paljon rajumpi, kuin mitä rohkenimme veikata. Myös Blues on tällä hetkellä TOP kuuden ulkopuolella, mutta vain viiden pisteen päässä kuudennesta sijasta, jolle sitä ennakoimme. Syksyn ehdottomat positiiviset yllättäjät olivat Ässät ja HPK. Porissa pakka vaikutti kauden alla olleen pahasti sekaisin mutta Pekka Rautakallio on tehnyt loistavaa työtä nuoren joukkueen peräsimessä. Kun vielä viime hetken hankinnat osuivat nappiin ja vanha kunnon porilainen hulluus on päässyt pukukopissa irti, on Ässien sijoitus vuoden alussa sensaatiomaisesti toinen. Ennen kautta allekirjoittanut rohkeni väittää, että Harri Rindell ei ole SM-liigatason valmentaja tänä päivänä - ei ainakaan sopiva mies HPK:oon. Rindell on loistavalla työllään osoittanut väitteeni vääräksi. Kiltin ja mukavan miehen maineessa oleva Rindell on onnistunut luomaan joukkueeseen erinomaisen ilmapiirin, joka on ainakin tähän asti kantanut pitkälle. Kerho on tukevasti kiinni suorassa play off-paikassa. Tästä huolimatta en millään jaksa uskoa, että Rindellin opit kantaisivat Kerhoa menestykseen keväällä. Todistaako Rindell tämänkin väitteen vääräksi? Se nähdään kolmen kuukauden sisällä.

Säälipleijarijoukkueiksi ennakoimme Kalpaa, TPS:aa, HPK:ta ja Pelicansia. Näistä vain Kalpa on tällä hetkellä tuossa kategoriassa (sijat 7-10, Kalpa tällä hetkellä 8.). HPK on ylisuorittanut, TPS ja Pelicans sen sijaan kontanneet pahemman kerran. Lahdessa ja Turussa ollaan vietetty katastrofikautta, eikä kevät ole tuomassa suurtakaan valoa kumpaankaan kaupunkiin. Ero säälipleijaripaikkaan on venynyt jo yli kymmeneen pisteeseen. Molemmissa leireissä saadaan tällä hetkellä enemmänkin jännittää sitä, onnistuuko Saipa nousemaan ohi ja sysäämään jomman kumman konttaajan karsintakurimukseen.

Liigan pohjakastiin (sijat 11-14) ennakoimme Ilvestä, Saipaa, Ässiä ja Tapparaa. Ilves ja Saipa kuuluvat tällä hetkellä tuohon kategoriaan mutta Ässät ei tule sinne enää putoamaan. Tapparalle kausi ei ole ollut helppo mutta se on kuitenkin onnistunut rimpuilemaan mukavasti synkkiin ennakkoveikkauksiin nähden. Fläppitaulu ennakoi kirvesrintoja liigakarsintaan mutta sinne he eivät enää tule putoamaan, ilman käsittämätöntä romahdusta. Karsija tulee löytymään mitä ilmeisimmin kolmikosta Saipa, TPS, Pelicans.

Tammikuu on pitkä ja pelejä on jokaisella joukkueella paljon. Tämä on viimeinen kuukausi, jolloin voi vielä hankkia lisävahvistuksia kevättä varten. Tammikuun lopussa olemme jo hyvin lähellä totuutta siinä, mikä kenenkin lopullinen sijoitus tulee olemaan. Arkistoistamme voit kaivaa fläppitaulun syyskuussa esittämät veikkaukset. Uskomme, että ennakoimillamme sijoilla tulee maaliskuussa olemaan enemmän, kuin vain nykyiset kolme joukkuetta.