Mikael Granlund pääsi sittenkin kaukaloon mukaan vielä vuoden 2010 puolella. Arviot viime päiviltä viittasivat paluuseen vasta aikaisintaan ensi viikon peleihin, mutta aivotärähdyksestä toipuminen edistyi lopulta sen verran hyvin, että Granlund pääsi kokoonpanoon vuoden viimeiseen otteluun. Huippulupauksen pelituntuma oli tosin täysin kateissa kahden ja puolen kuukauden pakkolevon jäljiltä. Alkukaudesta poiketen Granlund polki laidassa Teemu Ramstedtin johtamassa ketjussa, jossa toisessa laidassa viiletti Juha-Pekka Haataja. Vaikka "Mikke" nappasikin pelissä tililleen yhden syöttöpisteen, oli muuten peli häneltä melko vaisu. Pari kertaa Granlund yritti viedä vastustajan pakkia pienellä kärkikynäharhautuksella mutta heikoin tuloksin. Pääasia kuitenkinon, että 18-vuotias lupaus on nyt pelikunnossa ja valmiina pääsemään takaisin huipputasolleen. Itse peli oli kahdessa ensimmäisessä erässä rikkonaista lukuisien jäähyjen takia. Varsinkin toinen päätuomari Jyri Rönn halusi varmistella nimensä saamista lehtiin ihmeellisillä ja vailla linjaa
IFK on nyt tauon jälkeen hävinnyt molemmat pelinsä saaden niistä yhden pisteen. Ensi viikolla täytyy suorittamisen yltää hyvälle syyskauden tasolle, kun vastaan asettuvat Ilves, Ässät ja HPK. Näistä peleistä olisi elintärkeää napsia voittoja ja hyvä määrä pisteitä, jotta Jyp sarjakärjessä ei karkaisi liian kauas. Kärpät puolestaan on voittanut tauon jälkeen molemmat pelinsä täydellä pistepotilla. Oululaisten syyskausi oli täydellinen fiasko ja Raksilassa kaivataankin pisteitä kipeästi pudotuspeleihin pääsyä varten. Nordiksella Hannu Aravirran miehistö ei esittänyt mitään ihmeellistä mutta oli silti ratkaisupaikoissa piirun verran terävämpi, kuin IFK. Se riitti voittoon joulukuun lopussa. Kärppien pelin täytyy kuitenkin kehittyä kovasti, sillä tuolla pelillä kevät uhkaa kaikesta huolimatta jäädä pohjoisessa lyhyeksi.