perjantai 28. tammikuuta 2011

Jortikan kuuluisat ihmissuhdetaidot

Maailma muuttuu ja johtaminen sen mukana. Vielä sotien jälkeen hyvän johtajan tunnisti siitä, että hän oli vähintään aliupseerikoulun käynyt ja omasi riitäävän kovan äänen. Johtajan tehtävä oli kertoa alaiselle tehtävä, jonka tämä sitten toteutti - ilman kyselyjä. Enää tuolla metodilla ei työelämässä pitkälle pääse. Johtajan on yhä enemmän osattava kommunikoida, motivoida, luoda rakentava ja avoin työilmapiiri jne. Hannu Jortikka on kuuluisa varsin piiskaavasta johtamistyylistään. Hyvä esimerkki on edesmenneen Arto Javanaisen tilanne TPS:n mestaruusjuhlista 1989. Arto oli mestaruuden ratkettua saunaillassa haaveillut uran jatkamisesta Turussa. Olipa hän maininnut talon rakentamisestakin kaupunkiin hallin lähelle. Silloinen Tepsin päävalmentaja H. Jortikka oli tokaissut innostuneelle "Javalle", että "rakenna vaan talo, mutta älä Turkuun" (HS.27.11). Saattoivat vähän mestaruusjuhlat latistua. Ja niin huippukauden pelannut Javanainen pelasikin seuraavalla kaudella Ässissä.
Entisen I.F.K:n manageri Pentti Matikaisen johtamistaidoista liikkuu uskomattomia huhuja. Jos puoletkaan on totta, niin ne taidot eivät kestä päivänvaloa. Vuonna 2006 Kim Hirschovits loikkasi yllättäen Jokereihin. Kaikkien ällistykseksi siirrosta liikkui vahva huhu, että Pentti olisi vain ilmestynyt treeneissä kaukalon laidalle ja ilmoittanut suorasukaiseen tyyliin: "Meillä ei ole sulle käyttöä". Fanien pettymykseksi Hirson putki kulki Jokereissa aina maajoukkueeeseen saakka.
Onneksi ajat ovat muuttuneet. Nordiksen toimistollakin on selvästi eri meininki kuin Breznevin aikoina. Sama kehityn on nähtävissä Ilmalassakin. Kekäläinen on ammattimies - myös ihmissuhdetaidoissa.