maanantai 17. tammikuuta 2011

Organisaatioiden ammattimaistuminen Suomi-kiekon suurin kysymys

Viime vuosina on puhuttu paljon Suomi-kiekossa muhivasta kriisistä. Monien asiantuntijoiden mielestä Suomen pelaajatuotanto huipputasolle on tyrehtynyt ja tämä tullee muutaman vuoden viiveellä näkymään rajusti myös A-maajoukkueen tuloksissa. Tähän asti suuri yleisö on pidetty tyytyväisenä "kultaisen sukupolven" tuomilla arvokisamitaleilla. Viimeistään 2014 Sotshin olympialaisissa Leijonat joutuvat selkeämpään altavastaajan asemaan, kuin kertaakaan viimeisen 20 vuoden aikana. Jere Lehtinen ilmoitti joulun kynnyksellä uransa päättymisestä. Teemu Selänne, 40, pelaa vielä huipputasolla NHL:ssä mutta uran päättyminen on sinettiä vaille valmis. Ville Peltonen dominoi huikealla johtajuudellaan SM-liigassa mutta on epärealistista olettaa hänen jatkavan Sotshiin asti - puhumattakaan että hän kantaisi siellä Leijonia. Saku Koivu myös miettii (Leijona)uransa jatkoa. Sen sijaan, että spekuloisin sillä, ketkä voisivat yrittää täyttää edellä mainittujen herrojen suuria luistimia, haluaisin pohtia ongelmaa syvemmältä.

Suomalaisen jääkiekkoilun ongelma huipputasolla kiteytyy yhteen asiaan: SM-liigan ja seurojen puuhasteluun. Junioritoiminta monella paikkakunnalla on laadukasta mutta Suomi-kiekko ei koskaan pääse terottamaan luistimiaan huippuunsa, ellei ammattimaisuus näy seurojen lippulaivojen (edustusjoukkueiden) toimistoilla. Tällä hetkellä SM-liigassa on kolme seuraa, joissa tehdään töitä ammattimaisella otteella ja joiden tekemisessä näkyy pidempiaikainen päämäärä. Nuo joukkueet ovat Jyp, IFK ja Jokerit. Ironista kyllä, molemmat helsinkiläiset joukkueet olivat vuosikaudet pahimpia esimerkkejä amatöörien puuhastelusta. IFK aloitti puuhastelunsa vuoden 1983 mestaruuden jälkeen, jolloin seura vajosi Suomi-kiekon huipulta ikuiseksi alisuorittajaksi. Lyhyen menestyspiikin (-98 kulta ja -99 hopea) jälkeen IFK vajosi entistä syvempään suohon Pentti Matikaisen käsittämättömän seurajohtamisen seurauksena. IFK:ssa on nyt tehty tosissaan töitä vajaat kolme vuotta suunnan muuttamista varten. Johto vaihtui ja uusi hallitus ilmoitti ainoaksi tavoitteekseen palauttaa IFK siihen asemaan, jossa se on aikaisemmin ollut; suomalaiseksi menestyväksi suurseuraksi. Hallitus kaivoi haudasta IFKlaisen identiteetin, joka tiivistyi sanoihin "punainen, stadilainen, taisteleva, kaksikielinen". Lisäksi julkisuudelta tarkemmin piilossa pidetyssä strategiassa on mietitty konkreettisia keinoja siihen, kuinka IFK:n asema muutetaan pysyvästi. Pitkäkestoisesta muutoksesta puhuttaessa kolme vuotta on lyhyt aika mutta jo nyt uusi operatiivinen johto on onnistunut näyttämään faneille muutoksen olevan käynnissä. Pelaajapolitiikkaan on palannut järki "Penan" käsittämättömän rahan haaskauksen jälkeen. Nykyään IFK:ssa mietitään, kuinka paljon rahaa mihinkin pelaajaan sijoitetaan. Vielä Matikaisen aikana IFK oli pelaaja-agenttien unelmaseura; keskivertopelaajat tekivät lähes huippupelaajien tiliä. Myös perinteisen vaakunalogon palautus suurena paitojen rinnuksiin sulatti monen kannattajan kovettuneen sydämen.

Myös Jokerit oli pitkään karmea esimerkki suomalaisesta seurajohtamisesta. Identiteettiään joka vuosi uudestaan etsinyt seura poltti valtavan määrän rahaa huippupelaajiin ja valmentajiin vailla minkäänlaista pitkäksestoista suunnitelmaa, strategiaa. IFK:ssa kohelsi Matikainen, narreissa Matti Virmanen. Tosin vielä suurempi koheltaja Ilmalassa oli Hjallis Harkimo, jolla kesti lähes 15 vuotta tajuta, että mestaruuksia ei voiteta enää pelkästään isolla hallilla ja rahalla. Niitä pitää osata myös käyttää. Vuosien pelleilyn jälkeen Harkimo vihdoin teki sen, mitä hänen olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten; hän etsi jääkiekon ammattilaisen, jonka palkkasi johtamaan Jokereita. Elokuussa 2010 työnsä Jokereiden toimitusjohtajana aloittanut Jarmo Kekäläinen on jo muutamassa kuukaudessa puuttunut Ilmalassa pitkään pielessä olleisiin rakenteisiin ja vahvistanut niitä kohtia, joissa muutos ei näy heti mutta on pitkällä tähtäimellä pysyvämpää. Siinä missä Virmanen olisi jatkanut brembergien, pirneksien, hentusten ja nylanderien haalimista, Kekäläinen palkkasi junioreiden valmennuspäälliköksi Jokeri-legenda Kari Martikaisen, sekä toi myös Juha Jokiharjun junioreiden valmennuksen johtoryhmään. Edustusmiehistöön ei ensimmäiseksi etsittykään taas uutta tähteä kentälle, vaan panostettiin ammattimaisuuteen; Ben Eaves palkattiin tuomaan valmennukseen viimeisintä tietoa fysiikkavalmennuksesta. Lopulta Eaves päätti myös palata kentälle. Loppusyksystä Kekäläinen uudisti koko Narrilauman valmennuksen, koska näki, että Hannu Jortikka ei tule seitsemättä mestaruutta päävalmentajana enää saavuttamaan. Tilalle tuli Erkka Westerlund, jonka tietotaito, käsitys ja analyysit pelin joka osa-alueesta ovat varmasti parhaimmat, mitä Suomessa on käytettävissä.

Jyväskylässä puolestaan Jukka Seppäsen johdolla on aukaistu rahahanoja. Varainhankintaa on monipuolistettu, jonka myötä Jypin resurssit on nostettu kilpailemaan Suomen mestaruudesta vuosi toisensa jälkeen. Kun myös organisaatiossa löytyy jääkiekko-osaamista, osataan varoja käyttää järkevästi.

Milloinkohan edellä kuvatun kaltaista ammattimaista ajattelua alettaisiin nähdä esimerkiksi Raumalla, Tampereella, Lahdessa, Lappeenrannassa tai Turussa? Näistä kaupungeista löytyy SM-liigan suurimmat puuhastelijat tällä hetkellä, vaikka kehumista ei ole dynastian jälkeen sekoiluihin vajonneella Kärpilläkään. Varsinkin Lukon näyttämä esimerkki on suorastaan järkyttävää. Resursseja RTK:n miljoonien myötä on vaikka kuinka paljon mutta seurajohto tekee vuodesta toiseen käsittämättömiä päätöksiä henkilövalintojen ja pelaajasopimusten suhteen. Myös muutaman vuoden takainen logonvaihdos kuvaa karusti seurajohdon puuhastelua. Perinteinen Lukko-logo vaihtui teennäisesti kettuun. Miksi? Miten kettu kuvaa paremmin Lukon perinteitä, historiaa ja identiteettiä, kuin perinteinen Lukko? No ehkä seurajohto on kaivanut ideansa nykyisten kannattajien kommenteista - heitähän vuosi toisensa jälkeen vain ketuttaa.