torstai 5. maaliskuuta 2009

Matsiraportti HIFK-TPS 4-6

Asetelmat runkosarjan päätöskierroksen kamppailuun olivat selvät. Kotijoukkueen tavoite iltaan lähdettäessä oli välttyä loukkaantumisilta ja pelata kapteeni Hirsolle pistepörssin voitto. Runkosarjan seitsemäs sija oli varmistunut jo aikaisemmin. Vierailijat Turusta sen sijaan pelasivat päävalmentaja Kai Suikkasen sanojen mukaan "elämästä ja kuolemasta". Vain voitto antaisi TPS:lle mahdollisuuden nousta mukaan säälipleijareihin.

Alusta asti näkyi, että vierailla oli pelissä paljon suurempi panos. Jännittyneisyys huokui turkulaisten otteista pelin alusta alkaen. IFK teki ottelun avausmaalin ja mikä tärkeintä, tekijänä oli Kim Hirschovits. Hank Pikkaraisen hieno nousu ja rystysyöttö maalille antoivat pohjat illan avausosumaan. Kiekko meni Hirson luistimen kautta sisään mutta maali oli selvä, koska potkuliikettä ei videotarkastuksessakaan havaittu. Erän puolivälissä kotijoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta selvään karkumatkaan TPS:n otettua kaksi jäähyä samalla minuutilla. Punapaitojen 5-3 yv-pyöritys oli kuitenkin niin tehotonta kiekon siirtelyä, että tulosta ei tullut. Ajassa 13.55 Ville Vahalahti toi TPS:n tasoihin onnekkaalla yv-maalilla. Syötöksi tarkoitettu kiekko meni IFK:n Mikko Turusesta omiin. Ekalle erätauolle tasatilanteessa.

Toiseen erään IFK vaihtoi maalille Jani Niemisen tilalle Aleksis Ahlqvistin. Katsomossa huolta aiheutti se, että "Hattu" Nieminen ei ilmestynyt enää edes vaihtopenkille. Päävalmentaja Kari Jalonen sanoi ottelun jälkeen tähän syyksi oksennustaudin. Samassa taudissa ovat kuulemma myös muun muassa Ilkka Heikkinen ja Toni Söderholm. Ylen haastattelussa KJ kuitenkin vihjasi, että "saamme lisää voimaa tohon joukkueeseen lauantaiksi". IFK:n tärkeimmät pakit ovat ilmeisesti siis pelikuntoisia säälipleijareiden alkaessa. Toivottavasti myös "Hattu" tervehtyy. Toisen erän puolivälin jälkeen IFK-junnu Rony Ahonen pamautti uransa ensimmäisen SM-liigamaalin siniviivalta. TPS kuittasi kuitenkin jälleen nopeassa tahdissa: alle minuutti kotijoukkueen maalilaulusta ja Mikko Eloranta nosti maalin edestä vierailijat jälleen tasoihin ja roikkumaan säälipleijareiden ovenkahvassa. Erä oli IFK:n puolelta melko mitään sanomatonta pelailua. TPS puolestaan pyrki tarkkaan viisikkopelaamiseen, eikä ottanut vielä tässä vaiheessa turhia riskejä. Toisellekin erätauolle mentiin tasatilanteessa.

Viimeinen erä tarjosi Nordikselle pakkautuneelle yli 6200:lle katsojalle draamaa oikein urakalla. Jo ennen kuin kiekko tippui jäähän, kotiyleisö sai aihetta juhlaan, kun IFK:n toiseen maaliin merkattiin erätauolla syöttöpiste Hirsolle. Näin kapteeni tarrasi kiinni pistepörssin voittoon. Erätauolla tehty lisäys sai aikaan hilpeitä ilmeitä lehtereillä.. Itse erässä tehtiin peräti kuusi maalia. Kotijoukkue siirtyi jo kolmannen kerran johtoon erän alussa Teemu Ramstedtin päätettyä läpiajonsa sireeneiden ulvontaan. TPS oli kuitenkin päättänyt tulla hakemaan säälipleijaripaikan Aurajoen rannoille. Vain 33 sekuntia myöhemmin verkko heilui jälleen toisessa päässä. Turkulaiset olivat nyt saaneet hunajapurkkinsa auki ja jatkoivat lapioimista. Vain 24 sekuntia tasoituksesta Max Kolu nousi sen hetken suurimmaksi turkulaiseksi vietyään vieraat matsissa ensimmäistä kertaa johtoon. Kolun maaliin hienon syötön takatolpalle antoi Tuomas Suominen. Myös IFK hoiti oman tavoitteensa kuntoon: Ajassa 45.00 Max Wärn lämäsi pelin tasoihin Hirson syötöstä. Nyt Hirson illan tehot jo 1+2. Hallissa mietittiin, että jokohan nyt Jypin Immonen putosi kelkasta. Turkulaisten missio oli kuitenkin vielä pahasti kesken. Kahden jäähyn tappamisen jälkeen TPS:lle avautui useita paikkoja iskeä kiinni pleijareihin. Välillä tarkisteltiin myös videoita, mutta maalia ei vain syntynyt. Ajassa 57.01 Tepsille annettiin vielä suurempi kauha hunajan lapioimiseen: IFK:n Joni Haverinen otti jäähyn kampituksesta. Tämän paikan vieraat käyttivät hyväkseen, kun peliä oli jäljellä enää 1.28. Turkulaisten sankariksi nousi lopulta Aki Uusikartano. Peli oli nyt 4-5. Viimeinen niitti tuli vielä tyhjiin ja pisteet Turkuun maalein 4-6.

Pelin jälkeen TPS:n valmentaja Kai Suikkanen julisti olevansa "maailman onnellisin mies". IFK:n KJ oli puolestaan rauhallinen ja kaikesta näkyi, että sekä hänen, että joukkueen ajatukset olivat jo tiiviisti lauantaissa. Silloin alkaa kevään huipennus, play offit. Ja vastustaja on tuttu, TPS. Toisessa säälipleijarissa kohtaavat Ilves ja Pelicans. Puolivälieräpareista on selvillä HPK-Kalpa ja Jokerit-Kärpät. Play outien ensimmäisellä kierrokella puolestaan kohtaavat Lukko ja Saipa, sekä Tappara ja Ässät. Huikea kevät on luvassa!