Liigaa on tahkottu kohta ensimmäinen kuudennes ja spekulointi eri puolilla Suomea käy kuumana epäonnistumisten tai onnistumisten syistä. Jyp on aloittanut vahvasti, niin kuin ennen kautta ennakoimmekin. Niin ikään ennakointimme mukaisesti Kärpät on kohdannut vaikeuksia alkukaudella ja TPS on sukeltanut täysin pohjamutiin. Myös Jokereiden nihkeä alkukausi on aiheuttanut parran pärinää. Missä syyt? Puuttuuko epäonnistumisia kohdanneista joukkueista oikeanlainen tunne maksimisuorituksen tekemiseen vai onko valmennusjohdot epäonnistuneet toimivan pelitavan luomisessa? Monesti kohtaa ihmisiä, jotka valitsevat mustavalkoisesti vain toisen näistä vaihtoehdoista meriselitykseksi. Esimerkiksi Urheilulehden Petteri Sihvonen näkee kaiken vain "pelikirjan" kautta. Tämä kuuluu hänen julkisuushakuiseen imagoonsa, jonka Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä on hänelle luonut. Tästä huolimatta Sihvonen on oikeassa siinä, että toimiva pelitapa on äärimmäisen tärkeä ja välttämätön elementti menestyksen eteen. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että kaikkein toimivampaakaan pelitapaa ei ole toteuttamassa robotit, vaan ihmiset. Siksi paidan alta täytyy löytyä oikeanlainen tappamisen raivo, joka ei luovuta missään tilanteessa. Suussa täytyy maistua veri, jonka rautainen aromi saa kantajansa menemään vaikka läpi päätypleksin.
Joskus kuulee sanottavan, että ammattilaisurheilijoita ei tarvitse muistuttaa tunteen tärkeydestä; he osaavat ladata itsensä taisteluun. Kuitenkin jo tämän kauden aikana käynti muutamassa SM-liigaottelussa todistaa helposti tämän väittämän vääräksi. Monesti jäällä näkyy vain kliinistä suorittamista, jossa haetaan oikeita syöttölinjoja, sovittuja kaistanylityksiä tai valmentajan taululle piirtämää träppiä. Esimerkiksi junioripeleissä lähes poikkeuksetta esillä oleva tunne ja aito voittamisen halu loistaa liian usein poissaolollaan. Esimerkkinä tästä käy kahden edellisen kauden IFK. Kari Jalosella on ollut oma "pelikirja", jota hän on ajanut sisään Stadin kingeihin. Joukkue on tätä pelitapaa suorittanut, mutta ei ole ollut valmis "kuolemaan sen puolesta". Tulos on ollut kaikkien nähtävissä. Toisenlaisesta esimerkistä käy toissa kevään mestari Jyp. Risto Dufvalla on hyvin selkeä, vaativa ja tiivis puolustusajattelun kautta lähtevä pelitapa. Tämän lisäksi Dufva on kuitenkin saanut pumpattua pelaajien paitojen alle oikeanlaisen tunteen pelaamiseen. Dufvan motto on, että "jos pelin jälkeen ei tarvita jääpusseja, on joku mennyt pahasti pieleen".
Tarvitaan siis molempia - toimivaa ja pelaajamateriaaliin sopivaa pelitapaa, mutta myös alkukantaista raivoa voittamiseen. Miksi TPS on tällä hetkellä liigan viimeisenä? Siksi, että sillä on nämä molemmat täysin kateissa. Pelinrakentelussa ei ole järjen häivääkään ja pelaajat ovat alistuneita jo bussiin noustessaan. Miksi Jyp johtaa liigaa? Siellä pelaajat tietävät, kuinka heidän tulee pelata ja huoltajat joutuvat varaamaan suuren säkillisen jääpusseja mukaan jokaiseen otteluun.
