tiistai 2. joulukuuta 2008

Rautakorvessa kulkevi HPK:n tie

Tänä iltana otellaan Hämeenlinnan Rinkelinmäellä tulisesti kolmesta liigapisteestä, kun yhteen iskevät HPK ja IFK. Red Tiger #12 nostaa illansuussa kytkintä ja polkaisee Stadista kolmen pisteen saalistukseen kohti Patria-areenaa.

HPK lähti kauteen kovin odotuksin, kuten tämän illan vierailijansakin. Halliremontti, juhlavuosi ja kovat kaappaukset valmennus- ja pelaajapuolella nostattivat Hämeessä muistoja reilun parin vuoden takaa. Kausi aloitettiin uhkarohkeasti kymmenellä vieraspelillä, koska ritareiden pistepaja piti remontoida. Kiertue onnistui erinomaisesti ja näin joulukuun alussa HPK keikkuu sarjassa mukavasti viidentenä. Kaikki ei silti sikakatsomon harmiksi ole sikahyvin. HPK on aina tunnettu huikeana kotijoukkueena. Kenenkään ei ole vuosien varrella ollut helppoa lähteä pisteet mukanaan Rinkelinmäeltä. Nyt kuitenkin HPK on viimeisistä kuudesta kotiottelustaan hävinnyt neljä (IFK 0-3, Saipa 1-5, TPS 1-2 ja Tappara 3-5). Niukat voitot se on napannut Jokereista (4-3) ja Kärpistä (5-4). HPK:n pistetahti on ollut mukavaa mutta kotiotteluissa konttaaminen nostaa kysymyksiä. Jos tahti ei kotiluolassa muutu, niin HPK:n (Rauta)korpivaellus voi muuttua yhä synkemmäksi kevään lähestyessä. HPK kaipaa ihanaa enkeliä, joka johdattaisi porukan onnistuneesti myös Patria-areenalle. Tänä iltana IFK toivoo, että Rinkelinmäki olisi jälleen kotijoukkuelle pimeä korpi ja kivinen tie, jonka käytävätkin olisivat liukkaat.