torstai 20. marraskuuta 2008

Kokoonpanot uusiksi

SM-liigan ajankohtaisimmat puheenaiheet voidaan laittaa tämän jutun otsikon alle. Seuraavassa katsaus niihin:

1. SM-liigajoukkueiden ensi kauden kokoonpanot tullaan rakentamaan täysin eri periaatteilla, kuin tähän asti. Liiga julkaisi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan ensi kaudesta eteenpäin joukkueissa saa olla rajaton määrä EU-kansalaisia ja näiden lisäksi kolme EU:n ulkopuolista pelaajaa. Teoriassa on siis mahdollista, että jossakin joukkueessa ei pelaa yhtään suomalaista pelaajaa. Päätös oli odotettu. Nykyiset "herrasmiessopimukset" (joista tosin kaikki eivät ole ollenkaan yksimielisiä) sotivat EU-maiden yhteistä työntekijöiden perusoikeutta vastaan. Lisäksi liiga on kriisissä, kun huippupelaajia on entistä vaikeampaa saada suomalaisten joukkueiden haaviin. Ennen peikkona oli vain NHL, nykyisin myös Venäjä, Ruotsi ja Sveitsi. Ovien avaamisella markkinat laajentuvat räjähdysmäisesti. Avautumisen hyödyntäminen onkin sitten jo toinen juttu. Monen urheilutoimen- ja toimitusjohtajan on helppo rynnätä Euroopan laajoille markkinoille, kuin lapsen kaupan karkkihyllylle. Ennen sopimuksen tekoa jokaisen tulisi scoutata (Pena, Nybari, Virmanen ja muut: opetelkaa tämän sanan merkitys), onko ulkomaalainen pelaaja oikeasti selvästi parempi, kuin omista junioreista nouseva lahjakkuus. Jos Charlie Cookin, Tom Walshin, Vince Bellissimon ja Peter Whiten kaltaisia turisteja alkaa pyörimään jokaisessa joukkueessa nykyistäkin enemmän, niin on helppo ennakoida Suomen pelaajatuotannon olevan nykyistäkin suuremmissa vaikeuksissa muutaman vuoden päästä. Ammattitaitoisella seuratoiminnalla tämä uudistus voi kuitenkin hyödyntää SM-liigaa, sekä nostaa sen tasoa ja mielenkiintoa.

2. Edellämainitun uudistuksen yhteydessä SM-liiga ilmoitti myös toisesta ensi kautta koskevasta tärkeästä asiasta. Jatkossa nimittäin ottelupöytäkirjaan joukkue voi nimetä ainoastaan 18 pelaajaa nykyisen 20:nen sijasta. Maalivahteja ilmoitetaan kaksi, joten kenttäpelaajia jää jäljelle vain 16. Ilmoitettuaan seitsemän puolustajaa joukkueelle jää jäljelle vain yhdeksän hyökkääjää, eli kolme ketjua. Joukueen on siis valittava kolmen kentällisen lisäksi yksi pelaaja joko hyökkäykseen tai puolustukseen. Pelin aikana tapahtuvat loukkaantumiset, ottelurangaistukset ja jäähyt nousevat suurempaan rooliin. Enää vaihtopenkillä ei olekaan niin paljon varamiehiä paikkaamassa. Yleispelaajat (esim. Patrik Lostedt), jotka pystyvät tarvittaessa sekä hyökkääjän, että puolustajan paikalle, nousevat tärkeämpään rooliin. Uudistus on mielenkiintoinen ja kokeilemisen arvoinen mutta sen perustelut epämääräiset. Liiga ilmoitti uudistuksen syyksi kulujen karsimisen. Kuinka moni kuitenkaan luulee, että pelaajabudjetit tämän ansiosta pienenevät kahden pelaajan verran? Huippupelaajille maksetaan entistä enemmän ja joukkueiden pelaajarinki pysyy yhtä suurena, koska ydinpelaajien peliajan lisääntyessä myös loukkaantumisriskit kasvavat. Anyways, hyvä kokeilu, joka voi parhaimmillaan tuoda good old time-fiilistä takaisin matseihin.

3. Myös Lukon kokoonpano elää. Mark Ardelan sai lähtöpassit (virallisesti lähti itse seurajohdon vakavan puhuttelun jälkeen) pikkujoulukohelluksen jälkeen. Tarjoiluista nauttinut puolustaja antoi risteilyllä seurajohdon ja joidenkin sponsoreiden edustajien kuulla kunniansa. Pelaaja on omien sanojensa mukaan suuntaamassa seuraavaksi Saksaan. Hyvä niin, sillä fläppitaulun toimitus ehti jo säikähtää tässä olevan IFK:n ratkaisu yrittää paikata pakkiongelmaansa. Ardelanin kaukalon ulkopuoliset otteet kun kovasti muistuttavat erästä entistä kymppiä..

4. Tampereella kiehuu. Molemmat manselaiset valmentajat ovat tulilinjalla. Tämän illan paikallispelin häviäjän asema alkaa olla jo liian tukala. Mikko Saarisen ongelmat ennakoimme näillä sivuilla jo kauden ennakkoveikkailuissa. Syy ei ole yksin Saarisen mutta usein seurajohto ei tällaisissa tilanteissa muutakaan keksi. Tapparan toimitusjohtaja Kimmo Leinosen kommentti kertoo paljon: "Jos pakki kompuroi, ei valmentaja sille mitään mahda" (IS-Veikkaaja 11.11.2008). Nuo ongelmat olivat fläppitaulun toimituksella tiedossa jo kesästä asti ja niistä voi lukea tarkemmin blogiarkistostamme.

5. Kokoonpanouudistuksiin olisi välitöntä tarvetta myös Nordiksella. "Byysa" Pitkämäki on osoittautunut kauheaksi flopiksi. Edes skeptisimmät fanit eivät odottaneet tällaista rimanalitusta. Liigan huonoimman torjuntaprosentin omaava maalivahti pitäisi saada vaikka väkisin pois käsistä ja uusi kassari jostain tilalle. Huonommaksi maalivahtipeli ei enää kingeillä voi mennä. Kari "Klyyvari" Jalosen veskaripeluutusta täytyy ihmetellä. IFK:n paras veskari tällä kaudella on ollut Jani Nieminen. Hänen otteistaan paistaa itsevarmuus ja rauhallisuus. Siitä huolimatta "Hattu" ei pääse pelaamaan. Löydetäänkö tämäkin huippulupaus kohta Ilmalasta torjumasta liigafinaaleja pellen kuva rinnassaan?