maanantai 8. joulukuuta 2008

Miltä tuntuu tehdä maali?

4.12.2008 Rauman Äijänsuolla - vai mikä se nykyään on - tehtiin suomalaista jääkiekkohistoriaa. SM-liigassa ei ennen tuota päivää kukaan maalivahti ole onnistunut tekemään maalia. Kyseisiä temppuja on nähty muun muassa NHL:ssa, Elitserienissä ja Slovakian liigassa mutta ei Suomen jäillä. Tempussa ensimmäisenä SM-liigavahtina onnistui Kalpan Mika Järvinen. Järvinen sinetöi ottelun ratkaisun tyhjään maalin ja kirjasi taululle loppulukemiksi Kalpan 2-4-voiton.

Moni miettii, miltä maalivahdista tuntuu tehdä maali. Järvinen kommentoi pelin jälkeen, että ei oikein vieläkään ymmärrä tehneensä maalia. Hän sanoi yrittäneensä ensisijaisesti vain purkaa kiekon pois omalta alueelta ja siinä ohessa hieman tähdänneensä kohti maalia. Lopputulos oli se, että kiekko liukui aivan keskelle tyhjää Lukko-maalia.

On myös monia, jotka miettivät edeltävää kysymystä hieman pelkistetymmin: miltä tuntuu tehdä maali SM-liigassa? Tämän kysymyksen äärellä koko syksyn ovat pyörineet muun muassa IFK:n ulkomaalais"vahvistukset" Tom Walsh, Dan Hacker ja Kip Brennan. Kukaan herroista ei ole vielä saanut maistaa maalinteon herkkua IFK:n paidassa. Hackerillä on sentään tästä kokemusta Saipasta ja Ilveksestä. Mutta Walsh ja Brennan. No, Brennania ei pisterohmuksi IFK:hon hankittukaan mutta ei niiden tekemistä ole sopimuksessa kielletykään. Walsh sen sijaan hankittiin "kiekolliseksi yleispakiksi ja ylivoiman viivamieheksi". Kuinka tämän nyt voisi ilmaista? Walsh ei ole oikein onnistunut... Walsh ei ole saanut maalitiliään auki.. No, ehkä on vain parempi sanoa, että Walsh on ollut täysi turisti.

Mitä tämä juttu kertoo IFK:n ulkomaalaishankintojen laadusta? Tämän syksyn pelien tilastot osoittavat, että Kalpan maalivahti on tehnyt enemmän maaleja, kuin stadin kingien kolme ulkomaalaishankintaa yhteensä. Noh, onneksi meillä on Shawn Bates.