maanantai 12. tammikuuta 2009

IFK - ja kaikki voivat pahoin

Fläppitaulun toimitus on palannut hyvin ansaitsemaltaan joululomalta takaisin sorvin ääreen. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! SM-liigakin on taas saatu vauhtiin, vaikka vauhtia ei kaikilla olekaan yhtä paljon.

Stadin herruuden keskinäisissä väännöissä tällä kaudella varmistanut IFK on ajautunut erikoiseen tilanteeseen. 1980-luvulla ja sitä aikaisemmin kingit tunnettiin joukkueena, jota ei ollut helppo voittaa. Voitosta joutui aina maksamaan kovan hinnan loukkaantumisten tai vähintään runsaiden mustelmien muodossa. Tälläkin kaudella IFK on aiheuttanut paljon pahoinvointia mutta täysin eri tavalla.

Syksyllä jouduttiin harvinaiseen tilanteeseen, jossa SM-liigaottelu peruttiin pelipäivän aamuna. Syy oli Kärppien vatsatautiepidemia. Pohjoisen pojilla menivät pakit sekaisin, kun stadin punaiset rantautuivat kaupunkiin. IFK:n omassa leirissä tosin pakit ovat olleet sekaisin koko kauden.. Viime lauantaina sentään peliä ei peruttu mutta vähän IFK:n bussin saapumisen jälkeen alkoi Porissa sydän tykyttää turhan nopeasti. Silloin "Ape" Suhonen kiidätettiin sairaalaan. -80-luvulla rytmihäiriöt kyseisestä syystä olisivat olleet täysin ymmärrettäviä mutta miksi tällä kaudella? No, ehkä jotkut elävät vielä -80-luvulla..

IFK on aiheuttanut pahoinvointia tällä kaudella paljon - valitettavasti kaikkein eniten omiensa leirissä. Fanit ovat totaalisen kyllästyneitä jatkuvaan taaperrukseen ja pettymys onkin kirvoittanut fanit vertaamaan IFK:n kannattamista jopa alkoholisti-isään luottamiseen tai pettävän vaimon rakastamiseen. Vertaukset ovat rajuja ja täysin eri tärkeysluokassa kyseisten asioiden kanssa mutta se kertoo jotain intohimoisen jääkiekkofanin sydämestä. Pienen toivonpilkahduksen jälkeen taas uudestaan kasattu toivo murenee.. Milloin IFK alkaa jälleen tuottamaan pahoinvointia ensisijaisesti vastustajille? Tältä keväältä sitä on vaikea uskoa, ainakaan jos uusia pakkeja ja maalivahtia ei tule.