perjantai 4. helmikuuta 2011

Matsiraportti HIFK-HPK 3-1

IFK on varmistellut tällä viikolla runkosarjan kolmen parhaan joukkoon selviytymistään ja ajaa kiivaasti toisena olevaa Ässiä takaa. Tiistain 4-1 Saipa-voitolle tuli jatkoa kaksi päivää myöhemmin, kun HPK taipui stadilaisille Nordiksella 3-1. Numerot luovat kuvaa tiukasta ja tasaisesta väännöstä mutta näin asia ei ollut. HPK oli läpi ottelun yllättävän kesy, eikä vierailijat pystyneet missään vaiheessa nousemaan todelliseen kamppailuun ottelun voitosta. IFK oli kuskin paikalla alkuhetkistä lähtien. Ero kotijoukkueen huimaan syksyyn on siinä, että viime viikkoina IFK ei ole pystynyt tappamaan pelejä aikaisemmin, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Tiistain Saipa-pelissä toistui sama kaava; IFK asettui kuskin paikalle heti alusta alkaen ja olisi voinut hieman terävämmällä viimeistelyllä niitata pelin pakettiin jo ensimmäisessä erässä. HPK:ta vastaan pelin tappamisen olisi pitänyt onnistua viimeistään toisessa erässä mutta punapaidat eivät onnistuneet hyödyntämään lukuisia tilaisuuksiaan.

Suurin ero oli joukkueiden erikoistilanne pelaamisessa. HPK:n ylivoima oli suoraan sanoen luokatonta. HPK:lle tarjottiin toisessa erässä myös mahdollisuutta 5 vs. 3 ylivoimaan mutta joukkue ei tainnut saada yhtään kunnon laukausta kohti IFK:n maalia tuona aikana. Sen sijaan IFK iski tarvittavat osumat erikoistilanteista. Koko kauden maalivirettään etsinyt Juha-Pekka Haataja on alkanut vihdoin osua putkien väliin. Ensimmäisessä erässä Haataja niittasi ylivoimalla 1-0:aan ja toisessa erässä niin ikään ylivoimalla 2-0:aan. Haatajan viime aikoina päätään nostanut maalivire on todella tärkeä asia IFK:lle kevättä ajatellen, sillä vaakunapaitojen pitäisi pystyä repimään play offeissa kaikki mahdollinen potentiaali irti huimasta hyökkäyskalustostaan. Lopullisen ratkaisun pelille iski vajaat kolme minuuttia ennen päätöstä Ville Peltonen rangaistuslaukauksesta. Kolme minuuttia tätä ennen Lauri Kärmeniemi oli iskenyt uransa ensimmäisen SM-liigamaalin ja nostanut vielä HPK:n toiveita.

IFK:n valmentaja Kari Jalonen sanoi pelin jälkeen, että joukkueen keskittymistä alkuviikon peleihin on rasittanut lauantaina edessä oleva Talviklassikko Jokereita vastaan. 500:n pelinsä torstaina liigassa valmentanut Jalonen sanoi, että kaikkien on lähdettävä nauttimaan tuosta ainutlaatuisesta tapahtumasta. "Ensimmäistä kertaa peliurani jälkeen on sellainen olo, että haluaisin päästä itse pelaamaan. Parempi kuitenkin on, että en mene, koska luvassa voisi olla aika kylmää kyytiä", Jalonen hymyili lehdistötilaisuudessa.

HPK:n päävalmentaja Harri Rindell puolestaan harmitteli varsinkin Arsi Piispasen poissaoloa loppukaudeksi, koska näin heiltä puuttuu toinen ylivoiman pyörittäjä. "Valmentajathan eivät saa itkeä poissaoloista. Täytyy vaan keksiä uusia juonia", Rindell heitti.

Lauantaina on luvassa ainutlaatuinen tapahtuma suomalaisessa urheiluhistoriassa. Se on peli, jota Stadin paikallissodassa kumpikaan ei varmasti halua hävitä!