sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mitä alku kertoo?

Sm-liiga on polkaistu käyntiin ja joukkueet ovat pelanneet 4-5 peliä. Sarjataulukkoa ei kannaittaisi kovin pitkäksi aikaa jäädä tuijottamaan vielä pariin viikkoon, mutta fanit luonnollisesti mittaavat fiiliksiään paljon sen pohjalta, missä oma joukkue majailee. Kärppien ja TPS:n startti on ollut huono. Sarjataulukon loppupäätä vilkaistessa voi todeta, että Oulussa ja Turussa on jääty telineisiin muiden jo kiihdyttäessä matkaan. Tämä ei ollut fläppitaulun toimitukselle yllätys. Kausiennakossamme kerroimme, että juuri näin tulee tapahtumaan. Raksilassa Kärppälaumaa komentaa uusi kokematon päävalmentaja Mikko Haapakoski. Kokemattomien päävalmentajien joukkueet menettävät yleensä alkukaudesta pisteitä enemmän, kuin olisi odotettavaa. Tämä johtuu siitä, että vaativassa tehtävässä operoiva päävalmentaja ei omaa rutiinia kyseisestä tehtävästä ja monet asiat ovat hakemista. Kärpät tulee edelleen kohtaamaan vaikeuksia syksyn aikana mutta paniikkinappulaa ei kannattaisi fanienkaan vielä painaa. Joukkue on laadukas ja Haapakoski osaava valmentaja. Sen hän on todistanut aikaisempina vuosina olemalla osa menestyneitä valmennustiimejä. Kärpät tulee kauden edetessä saamaan rytmistä kiinni ja nousemaan taulukossa kohisten ylöspäin. Huonon ja vaikean alkukauden takia kenenkään ei siis kannata Oulussa hypätä (Haapa)koskeen.

Myös TPS:lle ennakoimme erityisen vaikeaa syksyä. Alkutahdit näyttävät juuri tältä. Hallitsevan mestarin päänahka on haluttu varsinkin syyskaudella. Lisäksi pitää muistaa, että joukkue ei ole materiaaliltaan liigan kärkipäätä. Tähän päälle kun lisätään vielä uuden päävalmentajan Heikki Leimeen mukaan tulo, on helppo odottaa pimeää syksyä Aurajoen rannoille. Kuten kausiennakossamme sanoimme, TPS:n tämän kauden kohtalon tulee määrittämään se, kuinka nopeasti se pystyy löytämään reitin ulos pimeästä tunnelista. Uskomme turkulaisten selviävän tästä kohtuullisesti ja kipuavan lopulta säälipleijareihin asti. Päävalmentajan hirttosilmukkaa on siis turha rasvailla vielä Turussakaan.

Nordiksella sen sijaan alkukausi on näyttänyt pelottavia merkkejä menneisyydestä. Vaikka IFK on tällä hetkellä taulukossa salonkikelpoisesti viidentenä, puolustusvoittoinen ja passiivinen peli-ilme ei ole poistunut viime kevään flopista huolimatta. IFK:n materiaali on SM-liigan mittapuulla laadukas, joten kingien pistelaari tulee ropisemaan tasaisesti pitkin kautta. Tuolla pelitavalla IFK-juna kuitenkin tulee päätymään keväällä väärään osoitteeseen, niin kuin Hakametsän Lassen avaus syöttö.