torstai 6. marraskuuta 2008

Yksi Cokki liikaa

SM-liiga on maaottelutauolla mutta seurojen toimistoissa lomasta voidaan vain haaveilla. Tai eipä siitä juuri haaveilla, vaan sitä halutaan siirtää mahdollisimman kauas. Kaikki toivovat pitkää kevättä. Toive tosin muuttuu maaliskuussa niillä joukkueilla, jotka jämähtävät playouteihin karsimaan seuraavan kauden liigapaikastaan. Joka tapauksessa töitä tehdään ja tämän viikon tuloksista kuultiin uutisia Raumalta Lukon uusien pelaajahankintojen muodossa. Lukko "vahvisti" puolustustaan muun muassa Tapparasta tulevalla Charlie Cookilla. Kauden ennakkoveikkailuissa otimme esiin Tapparan tulevat ongelmat puolustuspäässä. Johtopäätökseen oli helppo tulla katsoessaan kirvesrintojen kesän pakkihankintoja: Lasse Korhonen ja Charlie Cook. Nyt Tapparassa herättiin siihen, että Cookia ei yksinkertaisesti millään voi kutsua vahvistukseksi SM-liigajoukkueelle. Cookin epäonnistumiset joukkueesta toiseen saavat nyt jatkoa Raumalla. Ei ole vaikeaa ennakoida, että Cook saa olla tyytyväinen, mikäli paikka Lukon pelaavassa kokoonpanossa säilyy kauden loppuun asti. Ensi kaudeksi hänen kannattaa alkaa jo kartoittamaan muita vaihtoehtoja. Suomessa ainoa kuviteltavissa oleva paikkavaihtoehto hänelle on Pori, mikäli Pentti Matikainen kerää patalauman kasaan ensi kaudeksi.

Fläppitaulun toimitus on myös surullisena seurannut Jere Karalahden uusia käänteitä. Keskiviikkona julkistettu uusi huumesyyte saattaa olla se viimeisistä viimeisin kuolinisku Karalahden kiekkouralle. Karalahtikin on päästänyt omaan soppaansa aivan liian monta hämmentäjää. Toivottavasti mies saisi elämäänsä tasapainon, eikä joutuisi kokemaan monen entisen kiekkosankarin kohtaloa. Allekirjoittaneen sydäntä riipaisee vanhojen kiekkotallenteiden katselu, kun kuvissa vilahtaa esimerkiksi IFK:n punapaitainen numero 12, Tony "Tiikeri" Arima. Kaukalon suuri taistelija ei jaksanut taistella kaikkein tärkeimmällä areenalla. Jerellä olisi ollut mahdollisuuksia nousta jopa kaikkien aikojen suomalaispelaajaksi. Se ei koskaan toteutunut ja sen Jere saa ottaa täysin omaan piikkiinsä - valitettavan kirjaimellisesti.