Euroliigaan on ehditty ehdottelemaan erilaisia toteutusmalleja. Fläppitaulun näkemys on se, että jos Euroliigan takia romutettaisiin kansallisen mestaruuden voittamisen mahdollisuus, liigan mielenkiinto ei tulisi kantamaan alkuinnostusta pidemmälle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ei olisi mitään järkeä kerätä esimerkiksi Suomesta neljä joukkuetta, Ruotsista neljä, Saksasta kolme jne. Euroopan kiekkokartalla kansallisten mestaruuksien voittaminen on aina ollut fanien mielenkiinnon kohde numero yksi. Tätä ei missään nimessä saa romuttaa. Ei olisi mitään järkeä päästää vaikkapa neljää suurta SM-liigajoukkuetta Euroliigaan ja jättää muut taistelemaan ns. "Suomen mestaruudesta".
Sen sijaan malli, jossa Euroliiga pitäisi sisällään mahdollisuuden sekä kansallisen -, että Euroopan mestaruuden voittamiseen voisi toimia. Tällöin sarjan pitäisi olla todella iso, jotta joka maasta saataisiin riittävän suuri edustus mukaan. Fläppitaulu ehdottaa seuraavaa: Euroliigaan tulisi mukaan yhteensä 60 joukkuetta. Joukkueet jaettaisiin maittain kuuteen eri divisioonaan. Divisioonat olisivat Suomen, Ruotsin, Tshekin, Slovakian, Sveitsin ja Saksan dividioonat. Jokaisen divisioonan sisällä pelattaisiin kauden aikana nelinkertainen sarja, jolloin oman maan joukkueita vastaan tulisi 36 peliä runkosarjassa. Tämän lisäksi naapuridivisioonan joukkueiden kanssa (Suomi vs. Ruotsi, Tshekki vs. Slovakia ja Sveitsi vs. Saksa) pelattaisiin yksi kierros. Tästä tulisi kymmenen peliä lisää, joista tietenkin viisi kotona ja viisi vieraskentällä. Tämän lisäksi kahden muun divisioonan joukkueita vastaan tulisi vielä kymmenen peliä (esim. viittä tshekkiläistä ja viittä saksalaista joukkuetta vastaan). Jälleen näistä puolet kotona ja puolet vieraissa. Suomalaiset kohtaisivat siis ruotsalaisjoukkueet joka vuosi ja saisivat isännöidä tiettyä joukkuetta kahden vuoden välein. Muiden divisioonien tiettyjä joukkueita kohdattaisiin neljän vuoden välein, joista kotiottelu tiettyä joukkuetta vastaan osuisi kahdeksan vuoden välein. Yhteensä runkosarjaan tulisi siis 56 ottelua jokaiselle joukkueelle. Jokaisessa dividioonassa pelattaisiin play offit alkaen puolivälieristä, eli kahdeksan parasta pääsisi jatkoon. Play offit pelattaisiin luonnollisesti ainoalla oikealla mallilla, eli paras seitsemästä. Tällöin jokaisessa divisioonassa voitaisiin juhlia oman maan mestaria play offien jälkeen. Tämän jälkeen kausi jatkuisi vielä Euroopan mestaruuden tavoittelulla. Naapuridivisioonien mestarit pelaisivat keskenään paras seitsemästä sarjan, joka olisi ns. Euroliigan puolivälierä. Näiden jälkeen jäljelle jäisi kolme parasta joukkuetta ympäri Eurooppaa. Tässä vaiheessa mukaan voisi astua KHL:n tuore mestari. Euroopan välieräparit arvottaisiin. Parit pelaisivat keskenään paras seitsemästä sarjan, joka voittajat etenisivät Euroopan finaaliin. Euroopan finaali voisi olla yksittäinen ottelu puolueettomalla kentällä. Kirsikaksi kakun päälle voitaisiin tuoda mukaan vielä seurajoukkueiden maailmanmestaruuden tavoittelun mahdollisuus. Euroopan mestari voisi kohdata syksyllä maailman finaalissa NHL:n kesän mestarin. Myös tuo voisi olla yksittäinen ottelu puolueettomalla kentällä.
Näin ollen jokaisella Euroliigan joukkueella olisi mahdollisuus voittaa jopa kolme pystiä samana vuonna; kansallinen-, Euroopan- ja maailman mestaruus. Tällainen superliiga vaatisi huimasti ulkopuolista rahoitusta. Jo pelkästään matkakustannukset tulisivat nousemaan valtavasti nykyisestä. Suurien sponsorointi- ja televisiosopimusten tekeminen voisi kuitenkin olla hyvin mahdollista, koska näkyvyys yltäisi Euroopan lisäksi myös laajemmalle maailman kiekkoperheeseen. Kysymys kuuluukin, haluammeko tosissaan lähteä kasvattamaan Euroopan kiekkosarjojen tasoa vai tyydymmekö nykyiseen malliin, joka on tuttu ja turvallinen?
