tiistai 14. lokakuuta 2008

Arvotaan "oikeat" valmentajat

Tälläkään kaudella ei tulla SM-liigassa säästymään valmentajan vaihdoksilta kesken kauden. Mielenkiintoista on, ketkä joutuvat lähtemään ja ketkä tulevat tilalle. Ennen kautta ennakoimme ensimmäisten potkujen heilahtavan joko Ässien Suhoselle, Kärppien Alatalolle tai Tapparan Saariselle. Seuraavassa analyysi tämän päivän tilanteesta ja ennakointi tulevista valmentajaehdokkaista.

Kaikki riskiryhmään ennakoimamme valmentajat ovat tällä hetkellä turvassa välittömältä potku-uhalta. Ässät ovat pelanneet täysin yläkanttiin ja Porissa ollaankin tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen surkeiden ennakkoveikkailujen tähden. Ässät tulee kuitenkin putoamaan vielä rajusti kauden kuluessa. Kärpät on aloittanut ailahtelevasti ja paineet ovat tuntuneet myös penkin takana: Matti Alatalo on tuntunut monesti keskittyvän pelin jälkeen täysin muihin asioihin, kuin puhtaaseen pelin analysoimiseen. Alatalon asema voi muuttua nopeasti jos nykyiset ailahtelevat otteet vielä synkistyvät. Tappara on myös pelannut kohtuullisesti mutta peruspeli ei silti ole kovinkaan kummoista. Tämän analyysin olemme tehneet tarkkaillessamme Tapparaa katsomosta. Tällä hetkellä suurimpaan riskiryhmään potkuehdokkaista kuuluvatkin TPS:n Virta ja Jokereiden Hanlon. Virran potkut tuntuvat olevan vain ajan kysymys. Hanlon sen sijaan ei ole välittömässä vaarassa mutta hänen asemaansa on jo nyt kyseenalaistettu voimakkaasti eri tahoilta - ei vähiten narrilauman fanien toimesta.

Ketkä sitten olisivat paikkaajaehdokkaita? Kotimaisista nimistä enemmän tai vähemmän vapaana olisivat Mika Toivola, Hannu Jortikka, Raimo Summanen ja Erkka Westerlund. Näistä kaksi viimeksi mainittua eivät tosin lähde pienellä rahalla ja lyhyellä sopimuksella minnekään. Pienien seurojen on turha edes kuvitella heidän kaappaamisestaan. Pienemmille seuroille jäävätkin siis vaihtoehdoiksi kotimaisista nimistä Toivola ja Jortikka. Toivolalla on vyöllään sensaatiomainen hopea Ässien luotsina keväältä 2006. Muuten hänen tuloksensa ovat todella laihoja. Kaksi viimeisintä vuotta hän konttasi Lukon joukkueen kanssa surkeasti suurista satsauksista huolimatta. Jortikalla sen sijaan kultamitaleja riittää mutta olisiko aika jo ajanut "Jortsun" ohi? Sillat TPS:aan on poltettu aika pahasti. Hjallis "Areena" Harkimoon Jortikalla on hyvät suhteet mutta Hanlonin potkujen tullessa kuitenkin todennäköisempää on, että narrilaumassa nostettaisiin kakkoskoutsi Ismo Lehkonen ykköseksi. Ulkomaille tuskin kukaan kääntää katseitaan. Viime vuosien saldo osoittaa, että suomalainen valmennus on hyvällä tasolla. Liigaan tulleet ulkomaalaisvalmentajat ovat järjestäen epäonnistuneet.

Tässä päivitetty veikkauksemme: ensimmäisenä potkut saa Hannu Virta TPS:sta ja tilalle palkataan Mika Toivola

-Red Tiger #12