perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kauden 2008-2009 anti

Jääkiekon SM-liigakausi 2008-2009 on paketissa. Seuraavassa lyhyt kooste plussista ja miinuksista.

+ Jyp: Kovilla satsauksilla ja riskeillä mutta ammattitaitoisella organisaatiolla kauteen lähteneet keskisuomalaiset tyhjensivät ensimmäistä kertaa historiassaa koko pankin. Kiekkohurmos valtasi Jyväskylän ja kaikki huipentui Kanada-malja-juhliin. On hienoa katsella ammattitaitoista toimintaa!
+ Kalpa: Hurmosta oli myös Kuopiossa. Pitkästä aikaa Kalpa esiintyi vakavasti otettavana jääkiekkojoukkueena ja tekikin sen tyylillä. Kausi meni yli odotusten ja huipentui pronssimitalijuhliin. Kaksi nimeä on nostettava esiin Kalpasta: Sami Kapanen ja Pekka Virta. Kapanen näytti koko kauden omalla tekemisellään, kuinka suuri sydän hänellä on. Kapanen hääri kaukalossa ja toimistolla suurella ammattitaidolla ja oli isoin syy Kuopiossa syntyneeseen kiekkobuumiin. Toinen loistavaa työtä tehnyt oli päävelmentaja Pekka Virta. Hän sai materiaalistaan kaiken irti. Kaiken järjen mukaan hänet tullaan valitsemaan vuoden valmentajaksi.
+ Karsintojen palauttaminen: Huikea kiekkokevät sai kunnon kermakuorrutuksen kakkuunsa karsinnoista. Vihdoinkin liigasta voi tippua ja sinne voi nousta. Toivottavasti liiga pysyy auki ja yleisö saa nauttia tästä herkusta myös jatkossa. Myös TV-kanavien tulisi olla hereillä ja näyttää kaikki karsintaottelut myös suurelle yleisölle.
+ Tasaisuus: Tämä oli valttikortti, joka kantoi SM-liigaa läpi kauden. Tasaisuus ja arvaamattomuus kiehtovat kansaa.

- Säälipleijarit: Milloin tämä typerä osio poistetaan? Play off-paikan ansaitsee 8 parasta pitkän runkosarjan perusteella ja ne ottelut tulee pelata paras seitsemästä-systeemillä. On täysin keinotekoista tunkea lähes kaikki joukkueet mukaan "pleijareihin" vain siksi, että tällä halutaan estää urheilullisesti epäonnistuneiden seurojen halu myydä parhaita pelaajiaan kesken kauden.
- Play outit: Karsintojen palauttaminen oli hieno asia mutta play outit eivät toimi - ainakaan nykymuodossaan. Yleisöä oli näissä peleissä paikalla vain muutamia satoja (vaikka ilmoitetut määrät olivatkin isompia), eikä pelejä nähty televisiosta. Karsintoihin tulee jatkossa osallistua vain liigan viimeinen tai korkeintaan kaksi huonointa.
- HIFK & Jokerit: Pääkaupungin joukkueet esittivät täysin ala-arvoisia otteita läpi kauden. Jokerit oli tuloksellisesti runkosarjassa vielä hyvin mukana mutta peli oli läpi kauden aivan uskomatonta kuraa. IFK:lla ei edes tulokset olleet hyviä. Jokerit pysyi hengissä vain ja ainoastaan Juuso Riksmanin maagisten otteiden ansiosta. Milloin stadin joukkueissa aletaan käyttää valtavia resursseja hyödyksi ammattitaitoisesti? Tällä hetkellä molempien organisaatioiden otteista paistaa vain uskomaton amatöörimäinen puuhastelu.
-Ässät & Alpo Suhonen: Alpon itkuja piti kuunnella koko kausi. SM-liigan tasosta kertoo paljon, jos läpi pitkän runkosarjan suurimmat puheenaiheet liittyvät yhden valmentajan kitinöihin. Suhonen näkee aina muiden tekemisissä valtavasti vikaa ja epäoikeudenmukaisuutta mutta omassa toiminnassa ei koskaan ole mitään vikaa. Koska Suhosen on kuultu ottavan vastuuta vaikka yksittäisestäkin tappiosta? Myös koko ässäorganisaation toiminta on täyttä farssia. Puheenjohtaja Pentti Ahola ei ole osoittanut vielä mitään ymmärrystä nykypäivän jääkiekosta. Tätä alleviivasi Aholan halu jatkaa päävalmentaja Suhosen sopimusta, vaikka tämä oli muutamaa päivää aikaisemmin johdattanut Ässät yhden maalin päähän Mestiksestä. Porilaisten organisaatio on tällä hetkellä SM-liigan epäammattimaisin.
- Lukko: Toinen Länsirannikon joukkue kyntää myös syvällä. Organisaatiossa panostetaan joka vuosi valtavia euromääriä menestyksen eteen mutta myös Raumalla rahojen käytöstä puuttuu ammattiosaaminen. Tämän vuoden tuloksena oli 13. sija, takana vain vielä surkeampi Ässät. Milloin Äijänsuolle astelee joku, joka osasi käyttää resursseja viisaasti hyödyksi?
- Otteluohjelma: SM-liigan otteluohjelmassa olisi parantamisen varaa. Keinotekoisesti ottelumäärien lisäämisen vuoksi ohjelmaan keksityt välisarjat pitäisi poistaa. Urheilullisinta ja tasapuolisinta olisi, että kaikki joukkueet pelaisivat toisiaan vastaan yhtä monta kertaa. 14 joukkueen sarjassa tulisi pelata nelinkertainen sarja, jolloin jokaiselle tulisi 52 ottelua runkosarjassa nykyisen 58:n sijaan. Joukkuemäärä on tosin tällä hetkellä liian suuri. Oikea määrä laadukkaampaan liigaan olisi 10 tai 12 joukkuetta. 10 joukkueen sarjassa tulisi pelata kuusinkertainen sarja, jolloin ottelumäärä jokaisella olisi 54. 12 joukkueen sarjassa ehkä tomivin systeemi olisi viisinkertainen sarja, jolloin jokaiselle tulisi 55 peliä.