Aina IFK

Monet lapsuudessa koetut asiat vaikuttavat paljonkin ihmisen loppuelämään. Ikävät kokemukset vaikkapa hammaslääkärissä aiheuttavat pysyviä muistoja aikuisiälle. Voimakkaat ilon ja onnen kokemukset tulevat mieleen tiettyjen asioiden äärellä vanhuudessakin. Itselläni 10.2.1985 oli pävä, jolloin tapahtui jotain sellaista, mikä piirtyi pienen pojan verkkokalvoon pysyvästi. Silloin olin ensimmäistä kertaa lyhyen elämäni aikana tekemisissä noiden punaisten kirjainten kanssa. Kirjaimet olivat.. IFK!

Eräänä keväisenä päivänä vuonna 2008 muistelin tuttua kuvaa, joka oli mielessäni lapsuudesta. Seisoin Nordiksen - sen ainoan oikean Stadin jäähallin - silloisessa seisomakatsomossa, nykyisessä E9:ssä. Muistan selvästi, kuinka kentällä mittaa toisistaan ottivat IFK ja Kärpät. Muistan ottelusta muutamia klippejä: IFK oli jossain vaiheessa häviöllä 1-4 mutta nousi viimeisessä erässä taistelemaan vielä voitosta jääden kuitenkin 3-4 tappioon. Pelin aikana eräässä vaihdossa yksi kärppäpelaaja luisteli oman maalinsa editse, jolloin kiekko hänen lavastaan jäi yllättäen maalin eteen. Yleisö kohahti mutta IFK:n punapaidat eivät ehtineet paikalle ajoissa. IFK:n maalatessa yleisö Nordiksella villiintyi täysin. Pienen pojan korvissa huuto kuulosti vieläkin huikeammalta. Ottelusta tuli tappio mutta pellavapäisen pojan sydän tuohon Nordiksella taistelleeseen punapaitaiseen joukkueeseen kiintyi. Aina IFK...

Kun tämän vuoden keväällä tätä muistelin, päätin etsiä arkistoista muistikuvieni perusteella, milloin kyseinen peli on pelattu. Löysin ainoan oikean vaihtoehdon, joka on 10.2.1985. Itse olin tuolloin vain 3 vuoden ja 2 kuukauden ikäinen. Tämä vaikuttava kokemus Nordiksen tunnelmassa sai minut rakastumaan joukkueeseen nimeltä Helsingin IFK!

Todellinen fani ei koskaan voi edes harkita joukkueen vaihtamista. Itselläni se ei ole käynyt mielessäkään. En voisi koskaan kannattaa mitään muuta jääkiekkojoukkuetta, kuin IFK:ta. Jääkiekko on olemattoman pieni osa elämää. Elämässä on miljoona tärkeämpää asiaa, eikä jääkiekkoa voi laittaa niiden kanssa edes samaan lauseeseen. Kuitenkin lapsuudessa koettu voimakas myötätunto lajiin ja tuohon todelliseen stadilaiseen joukkueeseen palaa mieleen aina uudelleen ja uudelleen. Popcornin tuoksu ja kiekkojen räiske kaukalon laitaa vasten alkulämmittelyssä herättää mieleen jotain tuttua lapsuudesta: taistelevan, vaakunapaitaisen, stadilaisen IFK:n, jonka mukana koko Nordis pauhaa. Toteutuisiko vuosien sekoilujen jälkeen tuo muistikuva uudelleen kokonaisuudessaan sillä lisäyksellä, että tilille tulisi myös voittoja? Vaakuna on jo, missä taistelu ja yleisön pauhu?

-Red Tiger #12